Vimosia vitosia

Lauantaina 30.5. luovutin kampuskämppäni ja siirryin hotelliin viettämään viimeiset viisi iltaani Bangkokissa. Tai tulihan sitä vähän hotellin ulkopuolellakin oltua. Perjantaina, ennen muutto-operaatiota, kävin Bangkok Comedy Clubilla katsomassa Tom Rhodesin stand-up shown. Tapahtuman löysin muistaakseni bangkok magazinesta. Toinen paikka mistä paikallistapahtumia voi (netin lisäksi) seurailla on bangkok postin ilmoitukset (AIT:llä Hom Krun -kahvilassa voi hypistellä kovakopiota lehdestä jos sellaisesta nauttii). Sain kaupattua kyseisen kahvilan edessä uskollisen polkupyöräni viisi minuuttia ennen taksiin istumista(, mikä oli mielestäni aika hyvin, saksalainen vaihtarituttu laittoi kymmenkunta artikkelia myyntiin ja sai kaupaksi vain henkarit. Vähän nauroin sisäänpäin kun se ostaja halusi multa kopion passista, johon allekirjotin lauseen "olen myynyt tällä päivämäärällä oheisen polkupyörän". Puhutaan kuitenkin noin viidestä eurosta kauppasummana. Sitten se vielä tuli takaisin mun luokse ja pyysi vetämään henkselit yli siihe mun passin ja viisumin paperikopioiden päälle, kaipa ettei niitä voi väärinkäyttää johonkin).

Tällä mä siel kampuksella kurvailin.

Taikauskoiset hupsut.

Minun piti mennä lauantai-iltana katsastamaan CinemaWineHouse, missä harrastuksenomaisesti katsellaan leffaklassikkoja ja vähän muitakin, mutta matkattuani ensin venetaksilla jokea väärään suuntaan ja takaisin, puoleen väliin päästyäni, missä viisi taksia kieltäytyi minua viemästä "mittarilla", päädyin sitten tavalliseen leffateatteriin central plazalla.

Live-musiikkia Central Plazalla.

Sunnuntaina suuntasin Bang Na:han, koska olin lukenut että Bitec -messuhallissa olisi IT-tarvikkeita. Olihan siellä, mutta aika pienessä mittakaavassa ja tarjoukset eivät olleet mitenkään erityisen paljon listahintoja parempia. Bang Na:n sky train -aseman vieressä oli myös "farmer's market", jossa myytiin orgaanista ruokaa. (Kääntyneekö pikemminkin "luomuksi", en tiedä, mutta ei se mitenkään erityisen hiilipitoiselta musta maistunut). Lähettyviltä löytyi myöskin pari luistelukenttää (yhdeksännessä kerroksessa), olihan mukava käydä pyörähtelemässä tunteroinen. Eikä tarvinnut ainakaan hävetä omia luistelutaitoja siinä ympäristössä. Lievensin muutenkin Pohjola-ikävääni, kävin nimittäin luistelun jälkeen kahvilassa syömässä jäähileitä. Mitäs muuta sunnuntaina.. ai niin, luin karttaa aasialaisturistille kun se oli vähän ilmansuunnista sekaisin.

Maanantaina menin keilaamaan, samassa paikassa pääsi myös laulamaan karaokea pienessä huoneessa, tuli sitten sitäkin testattua. Karaoken jälkeen kävin vielä jalkahieronnassa, missä tarjottiin myös teet. Subi-päivällisen jälkeen alkoikin väsyttää sen verran että päädyin hotellille torkkumaan.

Toi Statham on luonnossa aika paljon pienempi heppu ku sen leffat antaa ymmärtää..

Tiistai. Lienikö väsymys siitä merkkinä, mutta seuraavana päivänä iltapuolella alkoi nousta kuume ja vatsakin meni sekaisin. Kenties olin saanut aurinkoakin muutaman tunnin päiväretkelläni turhan pisteliäästi. Katsoin tiistaina nimittäin kartalta isoimman viheralueen, mikä silmiin osui, ja ajattelin mennä sinne lueskelemaan kirjaa ja rentoutumaan. Vähän ihmettelin, kun kartasta katsottuna alueelle johti vain yksi kulkuväylä, ja muuten se oli vesihaudan ympäröimä. Noh, löysin perille, mutta porttia lähestyessäni minut pysäytettiin, ja alkoivat udella, mihinkähän luulin olevani menossa. "Chitlada puistoon", vastasin. "Ei tänne voi turistit tulla, tää on kuninkaan palatsi". Jahas, no sepä ainakin selittää nuo rynnäkkökiväärein varustetut sotilaat partioimassa tuolla vesihaudan takana. Eipä siinä, jatkoin matkaa, kun kartalla näkyi heti vieressä toinen puisto, jossa näkyi olevan myös eläintarha. Kun saavuin seutuville, oli niin kuin olisin tullut johonkin poliisikonferenssiin. Nähtävästi myös kyseisessä Dusit -puistossa oli jotain hallintorakennuksia. Vaikka alue olikin avoin turisteille, en halunnut ihmetellä palatseja tahi katsella häkitettyjä eläimiä, vaan koitin löytää karttaan kirjoitetun puistoalueen. Kierrettyäni perimetrin ympäri alkoi selvitä, että ne alueet, jotka eivät olleet sotilaiden ja poliisin aitaamia ja vahtimia, olivat aidattu eläintarhalle. Katsahdin taas karttaani, ja huomasin lähettyvillä kansalliskirjaston. Hieman harhailtuani (ensin minut käännytettiin kansallisarkiston ovella) löysin kirjaston sisäänkäynnin. Kirjasto oli remontissa ja avoinna ilmoitettiin olevan seuraavat osastot: tiede ja teknologia, filosofia ja kulttuuri, sekä lehtiosasto. Onneksi oli oma kirja mukana, ja pääsimpä sitten ilmastoituun huoneeseen pariksi tunniksi pitämään siestaa päivän kuumimman hetken. Tältä reissulta palattuani alkoi tosiaan tulla vähän kehno olo, ja taisin nukahtaa hotellissani joskus kahdeksan tietämillä.

Keskiviikkona suunnitelmissani oli ollut Muay thain elikkäs nyrkkeilyottelun seurailu Ratchadamnoen stadionilla. Sen sijaan koomasin kuumeessa hotellilla viimeiset hetkeni Thaimaassa, mutta onneksi muutama tunti ennen lennon lähtöä kuume laski ja pääsin suht koht voimissani matkaamaan. Lennot menivät hyvin, ja perjantaina 5.6. kahdentoista jälkeen olin laukkuineni Helsingissä. Kyllä tuntui hyvältä palata Suomeen!

Indonesia - Bali: Mereltä turpiin

Matkustin 22. - 26.5. Indonesiaan Balille moikkaamaan Elisaa ja Anttia, jotka ovat kärvistelleet kyseisessä lokaatiossa työharjoittelussa tammikuusta lähtien. Sen verran on ahkera pariskunta että näinköhän niitten työnantajat päästää niitä takaisin Suomeen lainkaan. Kyllähän oli mukava saapua Denpasarin lentokentälle kun oli ystävät vastassa :) Tungettiin mun samsonite skootterin jalkatilaan ja päräytettiin baanalle. Kakspuolikkaalla skootterilla pääsee ihan näppärästi mutta voi siinä vaaran paikkaakin tulla kapeilla kujilla. Todistettiin paikallista liikenneonnettomuutta viereiseltä kaistalta, kun (yhdellä) skootterilla liikkeellä ollut perhe ajoi koiran päälle, minkä seurauksena kyseinen kotitalousyksikkö meni vähän mukkelis-makkelis. Äidillä oli onneksi refleksit paikallaan, ei päästäny lasta sylistään ilmalennon aikanakaan, niin vaikuttivat kaikki selvinneen säikähdyksellä. Paitsi se koira.

Mun näköalaa liikenteeseen. Tässä ollaan vähä isommalla väylällä heti kentältä lähettynä.

Ekan majapaikan idylliä.

Takapiha.

Kun olin saanut laukun säilöön ja vaihdettua simmarit jalkaan, lähettiinkin sitten rannalle hommaamaan surffitukat! Vuokrasin soft boardin kun olin aivan (meri-)ensikertalainen, Elisa ja Antti antoivat puolen minuutin teoriapläjäyksen surffauksen saloista, ja sitten painuttiinkin aaltoja päin. Meri otti meidät syleilyynsä, tai pikemminkin antoi ihan huolella turpiin. Tuli sellaista valkoista vaahtopäätä niin tiheänä kampana, että hyvä kun ehdin nousta takaisin laudan päälle edellisen aallon kuohuihin viskomana kun seuraava jo jyrisi kohti. Myöhemmin oppi hieman millaisella rytmillä kovimmat aallot tulivat ja missä kohtaa rantaa, mutta alkuun sai ponnistella aika lailla vain saadakseen huomata taakse vilkaisemalla, ettei ollut edennyt rannasta paria kymmentä metriä kauemmaksi. Seuraava vaikeus tulikin sitten siinä että siirtyisi aaltojen rahtitavarasta matkustajapuolelle.

Kun ensin ponnisteli muutaman kymmenen metrin päähän rannasta sopiviin asemiin, josta voisi koittaa nousta aallon kyytiin, kului monta yritystä ennen kuin alkoi kehittyä tuntuma, missä vaiheessa sopivan aallon saapuessa sen kyytiin voi yrittää. Ja aluksi tunnistin "sopivan" aallon lähinnä siitä että Elisa merkkas niitä mulle. Mutta pääsin mä lopulta aallon kyytiin, ja ekana päivänä pääsin pari kertaa nousemaan seisomaan laudalle. Laudalla tasapainoilu tuntui huomattavasti helpommalta verrattuna siihen hankaluuteen, mikä piti ensin selvittää, että pääsi ylipäätään kyytiin. Sain sen verran harvakseltaan "aallon-kyytiin-lähtöjä", että en juuri päässyt harjoittelemaan esim. sellaista seikkaa kuin ohjaus. Jos aalto otti kyytiin, sitten menin suoraan sinne mihin aalto vei, oli edessä muita räpiköijiä taikka ei. Vaikka porukkaa olikin aika paljon, en törmäilly juurikaan, mitä nyt Antin kanssa vähän ajauduttiin kerran samalle linjalle, ja seuraavaksi sainkin selvitellä sen laudan narua mun kaulan ympäriltä. Onnistuneista yrityksistä ja omasta kehityksestä sai kuitenkin mukavasti virtaa, ja oli kaiken kaikkiaan todella mukava päästä kokeilemaan surffausta. Kolmessa päivässä ei vielä kummoisesti kartu taitoa, mutta pääsipähän kuitenkin maistamaan mistä tässä jalossa lajissa on kyse.

Eka surffipaikka Seminyakissa.

Toka surffipaikka Kutassa.

Surffauksen lisäksi syötiin hyvin ja viikonloppu sujuikin leppoisasti niiden toimenpiteiden rytmittäminä. Kävin mä vähän hiekalla juoksemassakin, ja tuli siinä minirapuja väistellessä mieleen, että enpä olekaan koko vaihtoreissun aikana vielä kirmaillut rockyna rannalla, vaikka sehän on jokaiselle santaisen pinnan rajaaman meren äärelle saapuvalle ihan "must". Maanantaina menin toisenlaisen aktiviteetin pariin, pintaa syvemmälle. Osallistuin yhden päivän laitesukellusesittely -kurssille Tulambenissa.

Ensin opeteltii toimenpiteitä, esim käsimerkkejä altaassa.

Kun perusteet on hallussa niin painutaan mereen.

Joo-o

Veden alla tottui hengittämään aika pian. Tosin kellutuksen säätely keuhkojen ilmalla oli mulla aikamoista jojo-liikettä.

Nemoa etsimässä.

Toinen sukellus suuntautui II maailmansodan aikaisen hylyn uumeniin.

Jotain jännää näköpiirissä. Nähtävää oli Paljon.

Kuvista aistinee sanomattakin, että Balin reissu oli mainio kokemus, sekä sukellus että surffaaminen ovat suositeltavia kokeiltavia, jos tilaisuus tarjoutuu. Kiitoksia Elisalle ja Antille hyvästä seurasta, paikallisoppaudesta ja kyytipalvelusta.

Mielen matkalla Prachinburissa

Joudun rikkomaan lupaukseni edellisen blogin lopussa heti allaolevassa kirjoitelmassa. Kaikesta höpinöinnistäni blogosfääreissä tässä tekstissäni sivuan merkittävintä teemaa. Ei sillä että teksti itsessään olisi viisaampaa tai edes paremmin kirjoitettua, mutta jos pitäisi tehdä lista kaikista tapahtumista, jotka on elämässään kokenut, ja syntymä olisi tärkein ja merkityksellisin, tämä kokemus sijoittuu helposti top viiteen. Moni ilmiö tässä kirjoituksessa on suhteellisen haastava kuvailla ymmärrettävästi, kuuluvat kategoriaan täytyy-vain-kokea-itse. Tästä tuli pitempi manifesti kuin oli tarkoitus, mutta se vain viitannee kokemukseni voimallisuuteen. Jos silti kahlaat tämän tekstin läpi (esim koska olet äitini), niin ymmärräthän tämän: et opi ymmärtämään meditaatiota lukemalla, opit sitä vain tekemällä. Tiede on toki suunnannut linssinsä aiheeseen, ja meditaation vaikutuksista alkaa olla sen verran tutkimusdataa (myös sellasissa arvostetuissa julkaisuissa kuin vaikka Nature), että voit olla huoletta ettei mistään huuhaasta ole myöskään kyse.

Osallistuin Vipassana meditaatio -kurssille Prachinburissa 6.-17.5. Pitänee kirjoittaa tähän väliin muutama sananen meditoinnista, koska tekniikoita on useita ja niihin liittynee monella jotain guruhöpinää, mielikuvia intellektuellista voimistelusta tai mantrojen hokemisesta. Vipassana ei ole mitään näistä, eikä se ole uskonsuuntaus eikä edellytä uskoa ylipäätään. Vipassana on kokoelma käytännöllisiä harjoitteita, joilla voi 1. parantaa keskittymiskykyään 2. kontrolloida mielensä liikkeitä. On järjetöntä että Suomen kouluissa edelleen päntätään oppilaiden päähän ulkoa muistettavia yksityiskohtia päivästä toiseen, mutta ei opeteta muistitekniikoita, joilla mieleensä voisi painaa asioita jotka haluaa siellä pysyvän. Sanotaan, että tämä pitää muistaa, mutta ei opeteta hyödyllisiä tekniikoita miten sen voi suorittaa tehokkaasti. Kouluissa ei myöskään opeteta miten mieltään voi harjoittaa, miten voi olla keskittyneempi läpi päivän väsymättä, ja miten mielestään saa pois asioita joiden ei halua olevan siellä. Lukiossa alkaa oppia kriittisyyttä ja tarkistamaan käytettyjä lähteitä, yliopistossa oppii tieteellistä metodia, mutta oman mielen hyvien ominaisuuksien kohentamista ja huonojen karsimista ei opeteta kuin kursseilla, joihin sattuu joskus elämässään päätymään, tai sitten ei (no okei, uskonnontunnilla, kirkossa ja riparilla opetetaan moraalia, mutta se on vain yksi mielen osa-alue, ja se karsii rationaaliset ihmiset pois moraalinsa harjoittamisesta, koska uskonnot yleensä vaativat sokeaa, kyseenalaistamatonta uskoa "pyhään sanaan" tai muuhun auktoriteettiin, ja sitä on monen rationaalisen ihmisen vaikea hyväksyä. Niin osa nuorista oppii jo nuorena pysymään loitolla moraalinsa harjoittamisesta, ja ylipäätään mielensä harjoittamisesta). Keskittymistä pitäisi opettaa ala-asteella jotta opit painuisivat päähän paremmin ja yläasteella varmaankin ysiluokalla oppilaiden päässä on jo sen verran angstia että olisi ihan hyödyllistä tietää että sitä voi purkaa muutenkin kuin juomalla (no ei se sitä pura mutta turruttaa aistit ja vie huomion muualle, niin kuin monet muutkin muka-hyödylliset asiat vievät huomion toisaalle, mutta ongelmat jäävät.)

Miksi kenenkään pitäisi harjoittaa mieltään? Tässä on siis tekniikka, joka opettaa ymmärtämään itseään paremmin. Oppii tuntemaan niin ruumiintoimintonsa kuin mielenliikkeensä. Miten ne tapahtuvat ja mitä reaktioita ne aiheuttavat. Jos pitää keskittymiskykyä ja mielenrauhaa arvossa, varmaankin myöntää että niiden harjoittaminen on ihan fiksua puuhaa. Onko meditointi fiksujen ja korkealentoisten ihmisten yksinoikeus? Kyseinen tekniikka ei vaadi toimiakseen minkäänlaista filosofointia tai pohdiskelua. En tiedä miten voisin tarpeeksi korostaa, että oppineisuus voi olla vipassanaa harjoittaessa pikemmin taakka kuin etu. Luulee sitä taikka tuota, kun pitäisi luottaa pelkästään omaan kokemukseen eikä kenenkään kirjoituksiin tai puheisiin. Pelkästään omaan käytännön kokemukseen. Kenenkään ei tarvitse ymmärtää miten aistimme toimivat kuullessamme, nähdessämme, tunteassamme, maistaessamme ja haistaessamme mitä ympärillä on tai mitä suuhunsa on tullut laittaneeksi. Samalla tapaa vipassana-meditointi on täsmälleen samaa aistiärsykkeiden prosessointia, mutta toimintaa kehitetään tehokkaammaksi muutamilla käytännön harjoitteilla.

Sen lisäksi että tarkkaavaisuus paranee, tarkentunut huomio käännetään kehon sisälle sellaisella intensiteetillä, että sisältään avautuu kokonainen maailma jonka olemassaolosta ei ollut hajuakaan. Tämä tapahtuu uskomattomalla rytmillä siihen nähden, että oma mieli ja tuntemukset ovat saaneet oikkuilla vapaana vuosikaudet, mutta muutamassa päivässä tinkimättömällä harjoittelulla saa tuntuvia tuloksia (kalskahtaa ostos-teeveeltä, mutta ei ole sitä; kurssi on ilmainen, ja jos tuntee saaneensa kokemuksistaan konkreettista hyötyä, voi lahjoittaa rahaa, jotta seuraava kurssilainen saa mahdollisuuden kokeilla tekniikkaa. Vaikka länsimaalainen tietty helposti ajatteleekin tässä vaiheessa, että mikähän huijaus tässä nyt on kyseessä kun eivät vaadi maksua; liian-hyvää-todeksi -ajattelu iskee päälle. Tämä ominaisuus kuitenkin kiinnitti minun huomioni kun löysin kurssin selailemalla bangkokin tekemismahdollisuuksia netissä, ajattelin että kaipa siellä kurssilla jotain hyötyjä on koettu kun pitää varata paikkansa kuukausia eteenpäin kun tunku kurssille on niin kova, ja ei niitä varmaan niin tiheästi järjestettäisi jos kyseessä olisi joku kämmi). Kymmenen päivääni kuluivat ohjelmalla:

herätys       04:00
meditointia 04:30 - 06:30
aamupala   06:30
meditointia 08:00 - 09:00
meditointia 09:30 - 11:00
lounas         11:00
meditointia 13:00 - 14:20
meditointia 14:30 - 15:30
meditointia 15:30 - 17:00
teetauko      17:00
meditointia 18:00 - 19:00
oppitunti     19:00 - 20:30
meditointia 20:30 - 21:00

Jos nyt menit kuvittelemaan, että okei tommone aikataulu, ei oo mulle tämä homma, otappa ajatuksesi takaisin. Jos minä, joka kurssille mennessäni en ees pystynyt menemään siihen asentoon että istuu jalat ristissä, selviydyin tosta päiväreseptistä, ja sain kenties parhaat rentouden kokemukseni sitten lapsuuden-loputtomien-kesäpäivä-hetkien, todellakin sinäkin voit tuosta aikataulusta selvitä.  Kurssin lopuks ei tuottanu mitään vaikeuksia istua yhtä tuntia käsiään, jalkojaan tai silmiään avaamatta. Ekana päivänä se olis ollu sula mahdottomuus. Kymmenen päivää oltiin myös puhumatta, koska viisaat oli miettiny että mitenkä estetään näitä oppilaita valehtelemasta ja siten luomasta negatiivisuutta ja häiriötä, no kielletään puhuminen, eleet ja fyysiset kontaktit niin eiköhän se tepsi. Ympäristö oli siis todellakin otollinen mielen rauhoittamiseen ja hiljentämiseen. Känny, rahat ja kello pysyivät myös tallelokerossa kurssin ajan. Ei häiriötekijöitä. No lukija saa tästä tietysti päähänsä, että meditaatio on sellasille jotka haluavat vetäytyä muun maailman hektisyydestä ja hälystä omaan rauhaansa. Toki maailma on meluisa paikka kun tulee ulos tosta hiljaisuudesta, mutta kurssin pääopettaja totesi, että tekniikka on ensinnäkin tarkoitettu kaiken kansan harjoitettavaksi eikä vain munkeille ja nunnille, ja toiseksi tekniikan hyödyllisyys laitetaan todelliseen testiin vasta ulkomaailmassa, joka on kaoottinen paikka. Mut jotta sais niin lyhyessä ajassa kun kymmenessä päivässä kiinni siitä miten meditointia voi harjoitella, kaikki häiriötekijät pyritään minimoimaan.

Oonpa kirjottanu rutosti kuvailematta itse tekniikoita. No tässä tulee. Kolmena ekana päivänä reenataan keskittymistä kiinnittämällä huomio omaan luonnolliseen hengitysrytmiin. Sitä ei visualisoida, hengenvetoja ei lasketa eikä kuulostella. Keskitytään yhteen ainoaan asiaan; miltä hengitys tuntuu kun se virtaa nenään ja ulos. Miks? Hengitystä ja nenää ei oo valittu harjoitteeseen vain sattumalta; hengitys on yhteydessä kehon psyykkisiin, alitajuntaisiin toimintoihin. Kun hermostuu tai iloistuu, luonnollinen hengitysrytmi muuttuu (ja sen muutoksen huomaa jos tarkkaavaisuuttaan on reenannu tarpeeks). Toisaalta hengitystään voi tietoisesti kontrolloida, eli tässä meillä on ruumiintoiminto jota säätelee sekä alitajuntainen keskushermosto että tietoinen mieli. Kun alue on pieni, kuten nenä, ja koska yksi ainoa aisti on huomion kohteena, joutuu automaattisesti tehostamaan keskittymistä. Aluksi luonnollista hengitystään ei aina tunne kun se on välillä lähes olemattoman heikkoa, ja ajatukset virtaa ihan villinä, eikä sitä hetkeä huomaa kun on lähtenyt seuraamaan ajatusten kulkua. Tajuaa vaan että hitto piti seurata hengitystä. Ja huomio pomppii ajatuksiin, hengitykseen, ajatuksiin, jne. Tuntuu ihan toivottomalta pitää huomio hengityksessä. Ajan myötä lakkaa reagoimasta siihen että on siirtynyt huomaamattaan ajattelemaan jotakin, sitä vaan palaa takaisin hengityksen tarkkailuun. On vaan ja tarkkailee. Ekoina päivinä ne on välähdyksen lyhyitä hetkiä, että huomio on pelkässä hengityksessä. Mut ne hetket pitenee ja pitenee kun kärsivällisesti palaa hengitykseen. Mieli oppii, kun on kärsivällinen. Hetket pitenee lopulta jopa minuuteiks, ja vaikka aina ajatuksia jostain välähtää niin kun kehittyy niin niistä palaa yhtä salamannopeasti hengitykseen. Vuosia meditoineetkaan ei voi estää ajatuksia kokonaan mut ne palaa nopeammin siihen mitä olivat tekemässä. Jos tätä nyt heti testaat, niin tuntenet vähintään virtauksen suunnan; sisään-ulos sisään-ulos (ellei sulla sitten ole todella mielenkiintone hengitysrytmi). Tarkkaavaisuuden kehittyessä nenästä kehittyy tuntemusten palatsi; se on itse asiassa iso tila täynnä kaikenlaisia tuntemuksia. Tää tekniikka siis opettaa miten pitää mielensä fokusoituna yhteen seikkaan, sitä aletaan harjoittamaan hengityksen avulla, mutta ei se tarkoita että sen käyttökohteet rajottuu siihen.

Neljäntenä päivänä alettiin sitten harjoitella mielen kouluttamista toisella tapaa. Huomio siirrettiin kehon koko pinta-alaan mitään kehon kohtaa unohtamatta. Koko keho käydään läpi osa osalta, siellä missä ei ole mitään tuntemuksia viivytään hetki, mutta jos alueella on mikä hyvänsä tuntemus, heikko tai vahva, jatketaan seuraavaan alueeseen.Tekniikassa on juurikin ideana säilyttää tarkkailijan roolinsa, oli kokemus mikä hyvänsä. Tavoitteena on pyrkiä neutraaliuteen; vaikka kokemus olisi miellyttävä, sitä ei jää seuraamaan vaan jatkaa matkaa. Vaikka kokemus olisi epämiellyttävä, kuten puutuneiden jalkojen kipu, siihen ei jäädä vaan siirrytään seuraavaan paikkaan kehossa. Kun tuntemukseen ei reagoi, mieli oppii olemaan antamatta sille tärkeyttä. Lisäksi huomiota annetaan yhtä lailla intensiivisille ja heikoille tuntemuksille. Tarkoituksena ei ole oppia sietämään enemmän kipua; kun kerta toisensa jälkeen kouluttaa mieltään objektiivisuuteen kaikkia tuntemuksia kohtaan, kipu ikään kuin sulaa neutraaliksi tuntemukseksi muiden joukossa. Se ei poistu, mutta sen kokee eri tavalla, niin ettei se häiritse. Aluksi tunsi vaan lähinnä ilmavirran tai vaatteen kosketuksen, mutta ei niitäkään kaikkialla kehossaan. Päällimmäisellä tasolla keho tuntuu kiinteältä (tai jossei nyt kiinteältä niin ainakin muuttumattomalta) rakenteelta (tiedämme biologiasta ja fysiikasta ettei tämä muuttumattomuus ole todellista, mutta emme kokemuksemme eivät vahvista tätä. Oma kokemuksemme on voimallisempi tiedonlähde kuin muiden suorittamat fysiikan kokeet, joten pidämme kehoamme muuttumattomana paikkana). Päivien kuluessa alkaa saada signaaleja koko kehon pinta-alalta, ja kun keskittyminen tarkentuu, alkaa hahmottamaan mitä hienovaraisinta liikettä iholla ja välittömästi ihon alla. Liike on jatkuvassa muutoksessa, monesti värähtelevää ja kattaa useita kehonalueita samanaikaisesti. Kokee siellä täällä lämpöä, painetta, venytystä, laajentumista, kuhinaa mitä tahansa. Huomaa pystyvänsä olemaan tietoinen useista kehonalueista samanaikaisesti. Voi tehdä huomiokeskipisteellään pyyhkäisyjä koko kehon kattavasti. Hiljalleen kehon joka kolkasta alkaa kertyä dataa, joka on yhä hienovaraisempaa. Aivan kuten hengitys, nämä hienovaraiset tuntemukset on yhteydessä siihen, mitä meidän alitajunnassa tapahtuu, ja niiden tarkkailu on käytännöllinen keino päästä seuraamaan ns. alitajunnan piiriin ennen kuuluneita ilmiöitä, nythän niistä on tullut tietoiseks. Vaikea uskoa, ennen kuin sen itse käytännössä kokee.

Neurotiede vielä pohdiskelee miten nää mekanismit toimii, mutta niin kuin mainitsin itse tulokset eli meditaation vaikutukset on vahvistettu tieteen hyväksymällä metodilla, mekanismi vaan on epäselvä (esim http://www.nature.com/nrn/journal/v16/n4/full/nrn3916.html). Menetelmä on 2500 vuotta vanha (itse asiassahan tää on kokoelma vielä vanhempia menetelmiä, ja jotain omaakin Sidharta Gautama aikoinaan lisäs. Vähän niin kuin Newton, joka ei ite löytäny aurinkokunnan rakennetta, mut se kehitti differentiaalilaskennan, jolla voi laskea taivaankappaleiden liikkeet. Buddha listas ja luokitteli mielen laadut ja toiminnot järjestelmällisesti kuin tiedemies ainakin, ja sehän oli eksperimentalisti henkeen ja vereen) ja hyötyjä on tutkitusti, joten jotain yleismaailmallisen toimivaa siinä on. Jos tästä tekstistä jäikin epäselväksi että miten sitä nyt käytännössä harjoitellaan niin eipä huolta, vääntävät sen siellä kurssilla kyllä rautalangasta, sinun tulee vain olla päättäväinen ja kärsivällinen itsesi kanssa. Mun omakohtanen kokemus oli, että toisinaan hyvässä keskittyneessä tilassa kun tarkkailin näitä hienovaraisia toimintoja, mieleen pälkähti elämäntilanteita ja ajatuksia, monesti epämiellyttäviä. Mutta jos vaan sivuutti ajatukset ja jatko tarkkailuaan hämmentymättä, kovat tuntemukset suli ja virtas pitkin selkää ja katos, intensiiviset tuntemukset heikkeni kunnes kehossa tuntu enää tasaisuutta ja yhdenmukaisuutta. Olo keveni. Seuraava askel ois siirtyä kehon sisälle tuntemuksia tarkkailemaan, joka lienee oma maailmansa. No sydäntä on kyllä helppo kuunnella, sellasta meteliä se pitää, ja toisinaan mahassa tapahtuu helposti havaittavia toimintoja. Muuten sisältään löytää vaan utuisia ja epäselviä paikkoja, mut harjoitus tekee mestarin, sanotaan. Unet kurssin aikana käsitteli ensin kuolemaa, sitten tärkeitä ihmissuhteita, koti-ikävää ja tekemättömiä tehtäviä, tässä järjestyksessä. Jo pelkällä unien pohdinnalla saanee kuvaa mitä siellä alitajunnassa liikkuu, mut meditaatio tuntu oikeesti käytännölliseltä työkalulta, jolla voi purkaa lastiaan mitä kantaa sisällään.

Summa summarum, kokeile ihmeessä.
https://www.dhamma.org/en-US/index
tahi suomeksi:
http://www.fi.dhamma.org/fi/index.html

Lopputentit ja kokemuksien kertymää

Ajattelin kirjoitella tällä kertaa joitakin huomioita, joista voisi olla apua tänne mahdollisesti saapuvalle opiskelijalle, sekä muita arjen ilmiöitä. Kaikki kolme lopputenttiäni olivat juuri ennen vappua (27. - 30.4). Varsinainen tenttiviikko on 4.-8.5. Lisäsin tentit kuvina liitteeksi niin näkee hieman minkä tyyppisiä kokeita täällä järjestetään. Tällä kertaa kaikki kolme olivat suljettuja tenttejä, mutta myös avoimia järjestetään, eli materiaaleja (läppärin) saa tuoda vapaasti kokeeseen. Sekalaisia seikkoja:

- Esittämällä asiaankuuluvat dokumentit, Suomessa ollessaan voi anoa (ja saada) monikertaviisumin (=useampi kuin yksi maahantulo sallittu), joka on vuoden voimassa. Minulle tarjottiin lähetystössä ensin kertaviisumia, mutta sain monikertaviisumin pyytämällä. Saapuessa Thaimaaseen maahantuloviranomainen lyö passiin leiman, joka on voimassa 3kk. Jos omistaa monikertaviisumin, ei tarvitse tehdä muuta kuin matkustella rajojen ulkopuolelle ja takaisin (virallisia reittejä), niin leiman voimassaolo siirtyy aina 3 kuukauden päähän (tai viisumin voimassaolopäivämäärään asti). Jos tuli hankkineeksi kertaviisumin, voi anoa täällä ollessaan uutta viisumia, ja leimojen voimassaoloaikaa voi myös pidentää ottamalla yhteyttä AIT:n viisumitoimistoon (viimeistään n. 3 viikkoa ennen leiman vanhentumista).

- AIT:n omalle opiskelijakortille voi ladata rahaa, ja kuitata opiskelijaruokailut. Korttia esittämällä on saanut joissakin paikoissa alennusta, joissakin ei. Kansainvälistä opiskelijakorttia mulla ei ole. Monessa paikassa on "turistilisä".

- Avasin kampuksen pankissa tilin, johon voin siirtää verkkopankista rahaa, ja välttää siten automaattimaksut, jotka on visa electronilla luokkaa 2 - 5€ + pari prosenttia. Voi olla että säästöt on plus miinus nolla kun huomioi pankin velottaman valuuttasiirtomaksun ja kurssit, jääköön matkaajan harkinnan varaan kannattaako avata paikallistiliä.

- Kampuksen sisällä on pieni postitoimisto, josta voi lähetellä kortteja kotia. Kampuksen ulkopuolella parin minuutin kävelyn päässä on postitoimisto (https://www.google.co.th/maps/@14.077086,100.617597,3a,75y,280.23h,86.94t/data=!3m4!1e1!3m2!1sZW4UMsf_p8qaUj3goTM_Ww!2e0?hl=fi), josta voi ostaa myös lippuja kaukobusseihin. Jos aikoo esim. Songkranin aikana (hakukoneta Thaimaan juhlapyhät) matkustaa junalla tai bussilla, osta liput väh. 1,5 viikkoa etukäteen.

- Hedelmätori, josta voi ostaa tukkuna tuoreita hetelmiä:
https://www.google.fi/maps/place/Unnamed+Rd,+Tambon+Khlong+Nung,+Amphoe+Khlong+Luang,+Chang+Wat+Pathum+Thani+12120,+Thaimaa/@14.0768667,100.6317516,19z/data=!4m2!3m1!1s0x30e27f94ad4a14fd:0x6f60cb1b46ddb248

(2012 street viewissä näkyy pelkkä hiekkakenttä, mut siinä paikalla on nyt hedelmätori, ihan oikeesti)

- AC vaiko ei; ilmastoidut huoneet jaetaan asuntotoimissa samalla tavoin pöydän alta kuten yksiöt Suomessa. Sain ensin "normi-dormin", eli tuulettimella varustetun pienen huoneen. Vaihdoin sen ilmastoituun soluhuoneeseen, kämppiksenä mulla on thaimaalainen tite-opiskelija. En ole tosin käyttänyt ilmastointia noin kuukauteen; mun kehonlämpötila nous kuin kuumeessa, kun lähdin ilmastoidusta huoneesta urheilemaan ulkona auringon laskettua. Nyt kun hikoilen koko ajan sisällä ja ulkona, ongelmaa ei oo ollut.

- Vastuuvapauslomake. Virallisesti aina kun yöpyy kampuksen ulkopuolella, osaston sihteerin kautta pitäs hommata viikkoa etukäteen vastuuvapauslomake, jonka allekirjoittavat: opiskelija, opiskelijan valvoja, tiedekunnan dekaani, sekä käsittelevä osaston työntekijä. Valvontaa ei ole ja luennoilla ei kirjata osallistujia ylös (paitsi labroissa). Voi miettiä miten opiskelijat toimivat.

- Junk to jade facebook-ryhmä (nimi selittänee tarkoituksen, ite hommasin esim polkupyörän):
https://www.facebook.com/groups/ait.jj/

Minibussit Future Parkiin (vasen, 15baht) ja Victory Monumentille keskustaan (oik., 32 baht). Kuvasta vasemmalle n. 80m (tien yli, bussipysäkille, missä istuskelee rouva, mut mitää kylttejä ei ole) lähtee minibusseja Chatuchakin puiston liepeille (skytrain aseman viereen).

Minibussit keskustaan:
https://www.google.fi/maps/place/Unnamed+Rd,+Tambon+Khlong+Nung,+Amphoe+Khlong+Luang,+Chang+Wat+Pathum+Thani+12120,+Thaimaa/@14.0749988,100.6018096,20z/data=!4m7!1m4!3m3!1s0x30e27f8de68c7f59:0xf01923824353270!2sAsian+Institute+of+Technology!3b1!3m1!1s0x30e27f94ad4a14fd:0x6f60cb1b46ddb248

- Minibussiasemaa vastapäätä olevalta bussipysäkiltä pääsee keskustaan bussilla 510 (sininen kyltti etuosassa: menee yleensä victory monumentin ja Thammasatin väliä; punainen kyltti: menee Rangsitiin asti). Seuraavia paikkoja voi kokeilla konnarille (järjestyksessä Thammasat - Keskusta): Future Park (ostoskeskus), Sia Rangsit (IT kamaa plus ruokaa), Don Mueang (halpis lentokenttä), Laksi IT square (ruokaa ja IT kamaa), Chatuchak (vaihto metroon).

- Enemmistö taksikuskeista on löytäny AIT:n kun on ehdottanu niille "Thammasat, Rangsit".

Tentit:

Hartaat lukijat, kuten huomaatte, tällä kertaa postaus on sisältänyt informaatioköyhän vitsailun sijaan mahdollisesti hyödyllisiä seikkoja. Lupaan palata tarkoituksenmukaisemattomaan kirjoituslinjaani heti seuraavassa blogipäivityksessä.